Vuonna 1887: Venäjän tsaari Aleksanteri III toimi suomen suuriruhtinaana, Suomi siirtyi metrijärjestelmään, Ateneum valmistui Helsingissä, Postipankki perustettiin, Arkkiatri Arvo Ylppö syntyi, Salon kauppala ja Heinäveden kirkko paloivat ja Tuuloksen pitäjän Syrjäntaan kylään perustettiin Tuuloksen Wapaaehtoinen Palokunta.

Palokunnan perustamista edelsi keväällä1885 Syrjäntaan kansakoulussa pidetyssä kuntakokouksessa tehty päätös kolmen käsivoimaisen paloruiskun hankkimisesta pitäjään. Kolmetoista vuotta aiemmin Teuroa koetellut iso kyläpalo ja Lakkolan Tyrnillä kaksi vuotta aiemmin tapahtunut ihmishengen menetykseen johtanut tulipalo antoivat osaltaan painetta hankintapäätöksen tekemiseen.

”Viina se on kaiken pahan alku ja juuri” sanotaan usein mutta tässä tapauksessa se oli hyvän alku, sillä varat ruiskuihin tulivat valtiolta saaduista 500 mk viinaverorahoista. Ruiskujen sijoituspaikoiksi sovittiin Syrjäntaka, Pohjoinen ja Juttila. Ja tarpeen ne olivat, sillä niitä käytettiin heti seuraavana vuonna Sydänmaan kylän palossa.

Paikallinen kauppias Juho Siren oli vuosien varrella tutustunut silloisiin palokuntiin sekä palokunta-aatteeseen ja hän toimi Tuuloksen V. P. K:n perustamisen alkuunpanijana ja sen ensimmäisenä päällikkönä. Hänen ohellaan palokuntaa perustamassa olivat maanviljelijät Kalle Kosmaa, Vihtori Orilähde, Kustaa ja Juho Raikko, puuseppä Knudman ( Lehtovaara) ja maalari Lindfors.
 
Palokunnan vahvuus oli n., kolmekymmentä miestä jotka itselleen kustansivat silloisen palokuntapuvun: valkoinen takki punaisin kauluksin ja hihansuin, musta vyö ja punaisella vyöllä varustettu lakki ja siinä metallilaatta T.V.P.K. -kirjaimin.

Palokunta rakensi heti perustamisvuonna oman kalustovajan eli Ruuttakopin joka vieläkin on olemassa ja sijaitsee Pappilantien varressa nyt jo palaneen pappilan naapurissa. Vajaan laitettiin kunnan hankkima ruisku, n. 20 m letkua ja 10 kpl ämpäreitä.

Jo parin vuoden kuluttua hankittiin Ilmajoelta tehokkaampi ruisku joka sekin sijoitettiin ruuttakoppiin ja siitä muutaman vuoden kuluttua toinen vieläkin isompi ja imuletkulla varustettu laite. Ja se olikin jo ihmelaite. Kerrotaan, että kun sitä ensimmäisen kerran kokeiltiin niin se tapahtui Suolijärven rannassa koska pelättiin, että ruisku imisi käytettävät kaivot tyhjiksi. Tämän jälkeen palokunnalla oli erinomaisen käyttökelpoiset käsivoimaruiskut ja jopa 60 m letkua. Ruiskuilla oli niiden toimintakunnosta jatkuvasti huolehtivat ja erikseen nimetyt vastuuhenkilöt .

Juhlatoiminta alkoi myös välittömästi palokunnan perustamisen jälkeen. Syrjänmäen kentälle Vähä-Liikilän maille rakennettiin talkoilla juhlalava ja siellä pidettiin heti perustamisvuonna ensimmäiset kesäjuhlat. Ne alkoivat Ruuttakopilta lähteneeltä torvisoittokunnan ja palokunnan parijonossa tapahtuneella yhteisellä marssilla kohti Syrjämäen juhlakenttää. Sinne oli varustettu tarjoilua, jokaiselle marssijalle tarjottiin viinaryyppy ja jos se ei maistunut, niin vaihtoehtona oli limonaadia. Tulomaljojen jälkeen sitten aloitettiin varsinainen juhla.

Juhlalavaa parannettiin myöhemmin rakentamalla siihen katto ja oma lava soittajille. Ja muutaman vuoden jälkeen tehtiin seinät ja näyttämö. Ensimmäisessä esityksessä oli mukana itse Larin-Kyösti. 

Syrjänmäelle rakennettiin talkootyönä myös talo jonka tarvikkeet nekin hankittiin talkoilla. Siellä ehdittiin viettää useita kesäjuhlia ennen kuin palokunta vuonna 1908 osti tontin Liikilän talosta Hämeenlinnaan menevän maantien vierestä.

Syrjänmäelle rakennettu talo purettiin ja vuonna 1909 rakennettiin nykyinen palokunnantalo. Rakentamiseen tarvittavat hirret kerättiin talkoilla ympäri pitäjää jauuteen taloonrakennettiin myös tulisijat mitä vanhassa Syrjämäen talossaei ollut. Näinollen uudessa komeassapalokunnantalossa oli mahdollista pitää juhlia ja muita tapahtumiaympäri vuoden.

Varojenkeruu ruiskuihin ja muihin palokuntarvikkeisiin sekä kiinteistöihin ja niiden ylläpitoon perustui pääsääntöisesti iltamatuottoihin ja arpajaisiin. Asenne palokuntaa ja palokuntatoimintaa kohtaan oli kylänväen keskuudessa suopea. Arpajaisiin kertyi helposti palkintoja ja kerrotaan jopa, että ”Sairialan Herra” Rudolf Munsterhjelm olisi kerran lahjoittanut ison härän arpajaisvoitoksi.

Kansalaissota 1918 pyyhkäisi läheltä palokunnan taloa joka kuitenkin varsinaisesta kyläkeskuksesta erillisenä itse säästyi Syrjäntaan kylän kohtalolta, eikä tullut poltetuksi. Niin ensimmäinen maailmasota kuin kansalaissotakin osaltaan aikaansaivat sen, että palokunnan toiminta hiljeni aina kaksikymmen­luvun puoleen väliin asti.

Toimintaa kuitenkin jatkettiin ja se tapahtui tarkan taloudenpidon merkeissä pari seuraavaa vuosikymmentä.  Olemassa olleesta kalustosta pidettiin mahdollisimman hyvää huolta ja varoja kerättiin totutulla tavalla kalustoa ja remonttia varten. Palokunta liittyi vuonna 1925 jäseneksi Suomen Palokuntain Liittoon ja otti samana vuonna viralliseksi nimekseen Tuuloksen Syrjäntaan palokunta.

Kolmekymmentäluvun alussa voitiin hankkia 2 kpl uusia palopurjeita, ämpäreitä ja letkua. Vuoden 1932 kesällä tehtiin palokunnantalossa täysremontti, kate ja muurit uusittiin ja ravintolaa suurennettiin. Saman vuoden syksyllä pidettiin korjatun talon tupaantuliaisjuhlat  ja samalla kertaa myös palokunta­yhdistyksen 45 -vuotisjuhlat.   

Vuonna 1935 yhdistys teki sopimuksen kunnallisen palotoimen hoitamisesta Tuuloksen kunnan alueella. Ja seuraavana vuonna 1936 tehtiin päätös ostaa moottoriruisku Veljekset Kulmala Oy:ltä Helsingistä. Kyseessä oli Fordin moottorilla varustettu 1000 litran minuuttituottoinen laite joka nosti palokunnan toimintatehon aivan uudelle tasolle. Sen ostamista oli suunniteltu ja valmisteltu hyvän aikaa sillä jo vuonna 1927 palokunta anoi tarkoitukseen kunnanvaltuustolta kymmenen tuhannen markan tukea, sitä kuitenkaan saamatta.

Kuten hyvin tiedetään, palopaikalle sammutustöihin tulee miehistön ja kaluston päästä mahdollisimman nopeasti ja niinpä jatkosodan jälkeen tuli ajankohtaiseksi paloauton hankinta. Senaikaisessa tilanteessa autot olivat kuitenkin kiven alla ja sen ostamiseen tarvittiin liikenneministeriön lupa. Anomus Ford Thames -merkkistä autonalustaa varten toimitettiin viranomaisille tammikuussa 1948 ja asiamiehinä toimivat Veikko Laurila ja Reino Syrjänen. Lupa saatiin ja mutta rahoitus ei riittänytkään alkuperäisten suunnitelmien toteuttamiseen varsinaisen paloauton rakentamiselle. Kyseiselle alustalle rakennettiin sitten kuljetustarpeita varten normaali kuorma-auton lava.

Nyt palokunnalla oli kuljetus- ja sammutuskalustoa mutta vain Ruuttakoppi missä sitä voi säilyttää ja sinne ei autoa saanut mahtumaan, palokalustonkin juuri ja juuri. Kuorma-autoa säilytettiin tuolloin autoilija Vilho Nurmisen tallissa.

Jälleen käännyttiin kunnan puoleen ja palolautakunnalle tehtiin vuonna 1949 rakennepiirustuksilla varustettu esitys uuden paloaseman rakentamiseksi kunnan omistamalle tontille, silloisen puhelinkeskuksen eteen. Esityksenä myös oli, että kuntavastaisi arvion mukaisista 1 375 000 mk:n kustanuksista joihin palokunnalla itsellään ei ollut varaa. Päätöstä paloaseman rakentamisesta Syrjäntaka ei kuitenkaan saatu aikaiseksi ja niinpä se jäi Tuuloksen VPK:n osalta kokonaan toteutumatta.

Kunnallinen paloasema Tuulokseen kuitenkin rakennettiin ja kunnan varoilla jo niinkin pian kuin vuonna 1953. Se tehtiin Kirkonseudun VPK:n aloitteesta Sairialaan missä se oli käytössä ennen siirtymistään nykyisiin tiloihin.

Koska Tuuloksen VPK ei saanut riittäviä kalustotiloja Syrjäntaakse se myi vuonna 1953 kuorma-autonsa kunnalle ja luopui samana vuonna myös sopimuspalokunnan tehtävistä, jotka nekin siirtyivät Kirkonseudun VPK:n hoidettavaksi.

Päätökseen vaikutti osaltaan myös se, että syrjäntaan miehet olivat kyllästyneet jatkuviin Karuttan astutustilojen raivaamisiin liittyviin metäsäpaloihin. Hälytyksiä saattoi olle kolmekin samana päivänä. Kylän velmut väittivät, että kaskeamiset muka aloitettiin tyyliin: ”Minä menen sytyttämään valkeet, mene sinä hälyttämään palokunta”.

Pitkään sopimusvastuista luopumisen jälkeen Syrjäntaan miehet osallistuivat vain isompiin tulipaloihin mihin palokunnan moottoriruiskua kuljetettiin kulloinkin käytössä olleella autokalustolla. Todettakoon, että siihen aikaan paikallinen lähtövalmius ei ollut lähelläkään nykyistä viiden minuutin tasoa.

Yhdistystoimintaa kuitenkin jatkettiin kutakuinkin entiseen malliin ja varoja talon ylläpitoon kerättiin kuten siihenkin asti iltamien ja arpajaisten avulla. Toiminnan aktiivisuus on vaihdellut kausittain ja eri vuosi­kymmeninä rajustikin, väkeä on ollut mukana milloin kiitettävän paljon ja milloin niukemmin.

Iltamatoiminta näytelmineen oli 50 ja 60 -luvulla runsasta, väkeä tekemässä ja yleisönä oli mukavasti kun kilpailevia huveja ennen television aikakautta ei juuri ollut saatavilla.70 -luvulle tultaessa koko palokunnan toiminta alkoi hiipua ja hullummillaan oli täysi työ, että edes viralliset vuosikokoukset saatiin aikaiseksi. 80 -luvun loppupuolella toiminta taas vilkastui ja jopa iltamatoimintakin saatiin elvytettyä, nykyään ainakin isoimmissa juhlissa tapahtuvaksi.

Perinteinen hirsirunkoinen palokunnantalo vaatii aika-ajoin remontteja ja niitä on tehty useita. Yksityiskohtana muutoksista mainittakoon, että salissa on aikanaan saatu kuunnella torvimusiikkia oikein parvelta soitettuna, soittoparvi sijaitsi ylhäällä salin sivussa, eteisen yläpuolella. Suurimmat rakenteelliset muutokset taloon on tehty 90 -luvun alkupuolella alkaneissa keittiön ja saniteettitilojen korjauksissa.

Palokunta suunnitteli ja hankki oman lipun ja logon vasta niinkin myöhään kuin 1997. Lippu naulattiin ja otettiin käyttöön juhlallisin menoin ja sen vihkijänä toimi rovasti Jaakko Kauppila.

50 -luvulla tapahtuneen sopimuspalokuntatehtävistä luopumisen jälkeen palokunnan osallistuminen hälytystoimintaan jäi vähemmälle ja avustusluontoiseksi kunnes 80 -luvun puolivälissä silloinen Kirkonseudun VPK:n päällikkö Reijo Sinkkonen aikaansai nykyisen mallisen hälytysosastoyhteistyön käynnistymisen.

Aluksi pidettiin Syrjäntakana muutamat harjoitukset ja sen jälkeen myös syrjäntakulaiset osallistuivat Sairialassa paloasemalla pidettyihin viikkoharjoituksiin. Ja kun myös palokunnan jäsenten hälytystoimintaan osallistuminen vakiintui tehtiin yhdistysten välille sopimus jossa määriteltiin kunnalta saatujen korvausten jakamisesta suhdejaolla toimintaan osallistumisten perusteella.

Ensivastetoiminta tuli uutena asiana mukaan vuodesta 1994. Ja se alkoi käytännön tasolla todella dramaattisesti, sillä ensimmäinen hälytys osui oman palokunnan hallituksen jäsenen kohdalle antaen karulla tavalla näyttöä siitä, mitä jatkossa vakavimmillaan ja pahimmillaan oli tekijöillä odotettavissa.

Palokunnan naisosasto on perinteisesti toiminut ”ompeluseura” -pohjalta siten että rouvat ovat keskenään sopineet tapaamisistaan ja toimintansa yksityiskohdista. Varsinainen ”virallinen” järjestäytyminen naisosastoksi tapahtui vasta 90 -luvun alkupuolella vuonna -92.

Naiset ovat vuosikymmenten aikana tehneet arvokasta tukityötä hälytysmuonituksen, varojenkeruun, kiinteistönhoidon, juhla- ja iltamajärjestelyiden sekä nuorisotyöhön liittyvien tehtävien puitteissa. Ja aikoinaan naisväellä oli erityisen merkittävä rooli myös sammutustoiminnassa, Tuuloksessakin on tapahtunut useita tulipaloja jossa vesihuolto oli naisten miehittämän vesiketjun varassa kun valkeen sammutuksessa tarvittavaa vettä siirrettiin ämpäreillä ruiskuilla pumpattavaksi.

Nuorisotoimintaan palokunnan hälytysosaston jäsenet ovat viimeisten vuosikymmenten aikana osallistuneet kouluttajina kirkonseudun VPK:n nuoriso-osastossa sekä nuorten viikko-harjoituksissa, alue-, talvi-, läänin- ja valtakunnan leireillä sekä muissa palokuntanuorten tapahtumissa. Parhaim­millaan nuoriso-osaston koulutustapahtumia on Tuuloksessa ollut jopa kolmena iltana viikossa.

Näytelmätoiminta on kuulunut yhdistyksen perinteisiin sen toiminnan alusta alkaen. Historiatietojen mukaan vuosien varrella on ohjelmistossa ollut useita täyspitkiä näytelmiä, mm. Roinilan talossa, Pohjalaisia, Setsemän veljestä ja Tukkijoella.

Erityisesti mainittakoon eräs mukana ollut ja paikallisesti sananvalmiudestaan ja suorasukaisista puheistaan hyvin tunnettu näyttelijä Amanda Rantanen eli Rantasen Manta joka oli sellainen lahjakkuus, että kerrotaan hänelle tarjotun jopa paikkaa Kansallisteatterissa. Palokunnan onneksi hän ei ollut ottanut tarjousta vastaan.

Nykyisinkin Tuuloksen VPK tunnetaan parhaiten sen kesäteatteritoiminnasta. Vuonna 2002 perustettu teatteriosasto Ruuttanäyttämö on nykyisin yhdistyksen suurin ja aktiivisin osasto ja valtakunnallisesti ainoa palokunnan kesäteatteri. Sen toiminta käynnistyi alunperin toisen toimijan puitteissa vuonna jo vuonna 2000. Mukana olleiden palokuntalaisten voimin esityksiä päätettiin kuitenkin jatkaa oman yhdistyksen voimin ja nyt on takana jo yhdestoista esityskausi. Lisäksi Ruuttanäyttämö on talvisin esittänyt VPK:n talolla pienoisnäytelmiä. Ruuttanäyttämön ohjaajina ovat toimineet Pertti Roisko,
Risto Syrjänen ja Petri Liski.

Myös torvisoitto on kuulunut repertuaariin ja ensimmäinen torvisoittokunta perustettiin jo vuonna 1904. Ensimmäiseen maailmansotaan mennessä oli ehditty perustaa vielä kaksi torvisoittokuntaa lisää mutta sodan syttymisen jälkeen torvet myytiin ja soittokunnan toiminta lakkasi.

Palokunnalla on ollut oma kuoronsakin ja urheilutapahtumat ovat aikoinaan kuuluneet kaikkien paikallisten palokuntien juhlaohjelmiin mukaan. On ollut kylien välisiä köydenvetokilpailuja ja yleisurheilua sekä pyöräilyä ja talvisin hiihtoa.

Vuosijuhlia on järjestetty ja pidetty kun on kynnelle kyetty. Näistä mainittakoon jo aiemmin esillä ollut 45 -vuotisjuhla, 75 -vuotisjuhlat, 100- ja 110 -vuotisjuhlat ja viimeisimpänä viime kesänä pidetyt 125 -vuotisjuhlat.

Palokunnan nimestä kerrottakoon, että kun yhdistys 80 -luvulla alkoi hakea avustuksia talon ylläpitoa varten tuli esille, että silloinen yhdistysrekisteri tunsi vain nimen Tuuloksen Vapaaehtoinen Palokunta r.y. Eikä siis Syrjäntaan VPK:ta joten rekisterissä ollutta nimeä yhdistys on kantanut kaiken aikaa ja kantaa ylpeänä edelleen.

Tuuloksen VPK:n edustajat ovat saaneet myös tilaisuuden osallistua sopimuspalokuntien valtakunnan tason edunvalvontaan ja olla mukana perustamassa Suomen Sopimuspalokuntien liittoa. Syrjäntakaa on saatu viedä pienen maaseutupalokunnan näkemyksiä ja kokemuksia liittohallitukseen sekä paikallisen alueyhteenliittymän SSPL Kanta-Hämeen toimintaan ja olla erinäisissä työryhmissä, toimikunnissa ja pelastuslautakunnassa kehittämässä nykyistä alueellista pelastustoimintaa. Minkä muutoksena uskotaan olevan ja jäävän nykyisen sukupolven osalta suurimmaksi tapahtumaksi valtakunnallisen palokuntarakenteen kehittymisessä.

Tuuloksen VPK:lla on vuosien varrella ollut erittäin paljon sidosryhmiä. Yhdistyksellä on ollut ilo ja etuoikeus tehdä yhteistyötä naapuripalokuntien sekä paikallisten yhdistysten ja yhteisöjen kanssa. Pienen paikkakunnan etu on siinä, että yhteydenpito aktiivisiin toimijoihin on mutkatonta ja, että kulloinkin tarvittavista järjestelyistä sopiminen on sujuvaa ja helppoa. TWPK ry kiitää lämpimästi kaikkia yhteistyökumppaneita ja uskoo, että jatko sujuu samalla hyvällä mallilla tulevaisuudessa.

Vapaehtoinen palokunta on aikoinaan perustettu antamaan turvaa sekä nopeaa ja järjestäytynyttä apua lähipiirinsä asukkaille. Eikä perustarve ole tähän päivään mennessä mitenkään muuttunut, haja-asutusaluilla vapaapalokunnat ovat ainoa realistinen tapa hoitaa kiireellisiä pelastustehtäviä. Niinpä Tuuloksen Vapaaehtoinen Palokuntakin pyrkii aktiivisesti saamaan jäseniä hälytysosastoonsa ja kehittämään toimintaansa.  

Ja onhan autokantaankin myös päästy kiinni uudestaan, sillä yhdistys osti vuonna 2004 Tuuloksen kunnalta nykyisin museorekisterissä olevan maskotin ”Roopen” eli Land Rover -merkkisen paloauton vuosimallia 1959. Pari vuotta Roopen hankkimisen jälkeen hankitiin Hattulan VPK:lta myös miehistönkuljetusauto.

TWPK ry. etsii ja kutsuu jatkuvasti väkeä mukaan toimintaan, palokunnantalon ovet ovat aina auki uusille tekijöille. Informaatiota yhdistyksestä ja yhteystiedot löytyvät mm. kotisivuilta osoitteesta www.ruutanayttamo.net.

Tuuloksen Vapaaehtoinen Palokunta r.y kunnioittaa kiitollisena menneitä sukupolvia 125 -vuotisen taipaleensa aikana tehdystä arvokkaasta palokuntatyöstä. Ja kiittää lämpimästi nykyisiä jäseniään heidän aktiivisuudestaan ja panoksestaan vapaaehtoispalokuntatoimintaan ja sen kehittämiseen.  

 

Tuuloksessa 3.11.2012
Atv

 

tuuloksen.vpk@gmail.com | 0400 756 429 | ruutta.nayttamo@gmail.com

Etusivu Etusivu